maanantai 5. huhtikuuta 2010

Tauon jälkeen...

... mölliäinen palaa ja päivittää taas blogiinsa edes joitakin aikaansaamiaan räpellyksiä (yhden lukijani pyynnöstä ;)). Juu, puikot ovat suihkineet tälläkin välillä, kamera vaan on unohtanut ikuistaa tuloksia ennen kuin ne ovat jo matkanneet odottaville tilaajilleen. Kahtellaan, josko niistä saisi näin jälkikäteen jossain vaiheessa kyseltyä kuvia nykyisiltä omistajiltaan, kenties jopa oikeiden ihmistensä päällä!

 Ensinnä tilaustyönä tehty pitsihihatin, ohje Novitan Kevät 2010 -lehdestä, lankana jokin jännä, jonka nimeä en enää muista. Nätti tuli ja tilaaja oli tyytyväinen, kuten minäkin ^_^
Ja tässä muutama tuotos helmikuiselta hopeapunontakurssilta. Aiiivan pakko mennä syksyllä uudestaan, mahtavaa näperryspuuhaa. Innostuin ostamaan lähes kaikki välineetkin tällaisten tekemiseen - Paino sanalla "lähes", sillä osa paljastui hankalammiksi hankkia (pahuksen veivit!), mihin tämä projekti on toistaiseksi jäänyt jumittamaan. No... eivät pihdit ja meetallilangat onneksi pahene, joten odotelkoot toistaiseksi :)

Oho, teinpäs jotain itsellenikin. Kolmas bolero tätä mallia :) Ohje siis taas kerran Novitalta, lankana samaisen valmistajan 7 veljestä. Taas kerran piti pidentää hihoja 5 senttiä ohjeesta, hauskat nämä sukuvikana kulkevat pitkät kädet (tai siis, mikäs vika tuo, vaan ominaisuus! Lällällää, yletän ylähyllyille!).



 Ihana tätini on läpi lapsuutemme aina pitänyt meidät sisarukset neuleissa, joten lienee aika tehdä vastapalvelusta :) Synttärilahjalapaset 7 veljeksestä. Terveisiä rannikolle! Löytäisinköhän jostain kuvaa myös siitä pellavamekosta ja reikähuivista, jotka tein hälle viime kesänä, hmm...

SUKKAMANIA! Lahjoitussukkia pitkäaikaissairaille Jyväskylän alueella. Näitä ottaa vastaan käsityöliike Poppeli Jyväskylän Keskustiellä (asiaa keräyksestä Poppelin blogissa täällä). Ihanata, vihdoinkin saan huoletta neuloa sukkia niin paljon kuin sielu sietää ilman pelkoa kaappien ylisukkiintumisesta ja tursuamisvaarasta!

2 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkera!Ja niin kauniita töitä!
    Pidä kamera lähellä:)

    VastaaPoista
  2. Tosiaan ahkera! :) Todella kauniit käsityöt!

    VastaaPoista