tiistai 13. huhtikuuta 2010

Boleroja arkistoista.

Äidit on niin ihania, että niille pitää aina välillä tehdä jotain kaunista.

Kuten boleroita. Tämä malli on jo ainakin vuoden vanha, mutta eihän siitä missään reaalimaailmaa lukuunottamatta ollut todistusaineistoa, joten päätimme korjata asian. Boleron kaveriksi tein myös kuvassa näkyvän pussukan langanjämistä. Bolero on Novitan malli, kevään 2008 lehdestä, lankana Novitan Tennessee.


Viime jouluksi kilkutin jotain lämpöistä. Malli Novitan Syksy 2009-lehdestä, lankana Rose Mohair. Niin tosiaan, saman mallin näette minun päälläni edellisessä postauksessa, punaisesta seiskaveikasta neulottuna. Tähänkin piti pidentää hihoja, eli ei tarvitse kysyä, kuka ne apinakäsigeenit minulle välitti! Tattis ^.^ Kuvan vasemmassa alareunassa voitte myös nähdä osan vierailevasta tähdestä eli syöttötuolista. Voitti oveluudessa ja tunki kuvaan näköjään väkisin, vaikka kuinka sihtailtiin.

Oho, tämähän ehti blogiin astikin ihan tuoreena ja ajallaan, valmistui nimittäin parisen viikkoa sitten. Vai mitähän se oli. Päivä tai viikko, kuka laskee kalenteria, kun aurinkokin paistaa ja lumet sulaa ja räystäät tippuu ja rännit laulaa. Novitan Tennesseestä neulottu, ohje Kevät 2010 -lehdessä. Kyseinen posetusasento todettiin niin hyväksi, että käytettiin ihan kahdesti. Todellisuudessa kuvattava joutui pyörimään ympäri ja huitomaan ja kääntyilemään vimmatusti laatukuvaajamme eli minun käskemänä, vain jotta voisimme havaita lopulta tämän ensimmäinen kulman parhaaksi. Maistiaisia mallimaailmasta, hei!

4 kommenttia:

  1. Aivan UPEAITA!!! Äiti on varmasti ylpeä sinusta! Niin kauniit ja siististi tehdyt! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi upeita boleroja olet neulonut!
    Toi alin on suosikkini.Tykkään!!))
    Myös laukku on kaunis!

    VastaaPoista
  3. Äiti ON ylpeä tytöstään ja tämän taidoista!:) Ylen tyytyväisenä saan esitellä milloin neuleita,milloin taas ompelutöitä ystävilleni.Eikä tarvitse lähteä kaupasta ostamaan-tosin eihän näitä kaupasta saisikaan!

    VastaaPoista
  4. Upeita. Tuo harmaa on erityisesti kivan mallinen :) Toiset ne osaa...harmittaa niin, kun itsellä on peukalo keskellä kämmentä näissä puikottelu jutuissa :/

    VastaaPoista